Linnansaaren kansallispuisto


LINNANSAAREN KANSALLISPUISTO

Vuonna 1956 perustettu ja 1982 laajennettu Linnansaaren kansallispuisto saaristoluontoineen edustaa erästä Suomelle kaikkein ominaisinta ja ainutlaatuisinta luonnonelementtiä. Kansallispuistossa on 130 vähintään hehtaarin suuruista saarta sekä satoja pienempiä luotja ja kareja lähes 40km:n pituisella alueella keskellä Haukivettä.

Linnansaareen kuuluu sekä suojaista, ahdasta saaristosokkeloa että suurten selkävesien harvaa ulappasaaristoa. Saarten rannat ovat enimmäkseen sileätä kalliota ja lohkareikkoa. Järvelle näkyy vain karuja ja usein mahtavan jyrkkiä jäkäläisiä kallioita, mutta suurten saarten sisäosissa kallioiden väliset rotkot ja notkelmat ovat vehmaiden lehtomaisten metsien hallitsemia. Lehtomaisia metsiä on saarissa enemmän kuin muissa kansallispuistoissamme.

Linnansaari on kalasääsken valtakuntaa; Linnansaaren sääksikanta on yksi suomen tiheimpiä, vuosittain alueella on käytössä toistakymmentä pesää. Tästä syystä kalasääski on valittu Linnansaaren tunnuseläimeksi.

Uhanalainen Saimaannorppa

Saimaanorpan taival järviympäristössä alkoi noin 8000 vuotta sitten, jolloin Saimaan ja nykyisen Itämeren yhteys katkesi. Se on sopeutunut hyvin elämiseen Saimaalla. Sen ainoa uhka on ihminen. Koko Saimaan norppakanta on vain n.260 yksilöä. Vaikka tilanne onkin hivenen parantunut on se silti erittäin uhanalainen. Linnansaaren vesillä elää arviolta 50 norppaa ja se onkin yksi norpan parhaimpia elinalueita.

Kansallispuistossa on sallittua:
- liikkuminen jalan, hiihtäen tai vesikulkuneuvolla kulkeminen niille osoitettuja reittejä pitkin
-marjojen ja syötävien sienien poimiminen
-yöpyminen siihen merkityillä leiripaikoilla

Kansallispuistossa on kiellettyä:
- roskaaminen, maaperän ja kasvillisuuden vahingoittaminen, kivien, oksien, käpyjen ja kasvien kerääminen
- eläinten häiritseminen
- koirien ja kissojen irtilaskeminen

*****************************************************************************************************************

RETKEILY KANSALLISPUISTOSSA


Puistoon tutustuu parhaiten vuokraamalla soutuveneen tai kanootin, ottamalla mukaan telttailuvarusteet ja varaamalla aikaa muutaman päivän. Linnansaaren Sammakkoniemesä on vaatimaton leirintäalue, jonne on Oravista matkaa veneellä 5km, Rantasalmen Mustalahdesta 12km ja Rantasalmen Porosalmelta 12km. Leirintäalueella on myös 5 maksullista majoitusaittaa ja sauna.

Leirintäelueen lisäksi puistossa on useita leiripaikkoja. Vain merkityillä leiripaikoilla saa yöpyä, retkeillä voi muissakin saarissa. Pääsaarella on viitoitettuja retkeilypolkuja (7 ja 5,5km) ja luontopolku (2km). Pisin saarta kiertävä polku käy Linnavuorella: Korkealla, n. 30m järven pinnan yläpuolella kohoavalta kalliolta on hienot näkymät ympäröivään maisemaan.
Linnansaaressa on polku esteellisille Sammakkoniemen leirintäalueelta torpalle. Muualla polut vaativat kohtalaista tai hyvää kuntoa ja jalkaketteryyttä, joten varaa riittävästi aikaa polkujen kiertämiseen. Rauhallisesti kävellen normaalivauhtia matka Sammakkoniemestä Linnavuorelle kestää 2 tuntia (matka noin 3,5km). Saaressa ei saa pyöräillä.
Liikuttaessa on otettava huomioon, että puiston rajauksen sisällä on yksityismaita, jotka eivät kuulu puistoon. LIsäksi vesistöalueella on paljon pieniä luotoja ja saaria, joille ei saa mennä. Hanki kunnon kartta opastuskeskukseta ennenkuin lähdet alueelle!

Talvella Linnansaareen pääse tutustumaan luistimilla, Suomen pisin yhteinäinen retkiluistelureitti kulkee aivan kansallispuiston vierestä Rantasalmelta Oraviin ja takaisin, yhteenä n. 40km matkan!
Tästä jääinfoon

*****************************************************************************************************************


KUINKA LINNANSAAREEN PÄÄSEE?

Mikäli oman soutuvenee tai kanootin vuokraaminen ei sovi, puistoon pääsee myös helposti koko kesän taksiveneillä tai päivittäisellä reittiliikenteellä Oravista ja Rantasalmen Porosalmelta.

27.6.-13.8.2011

Oravi - Linnansaari 9.30 12.30 15.30
Linnansaari - Oravi 12.00 15.00 18.00
Linnansaari - Porosalmi 10.00 16.00  
Porosalmi - Linnansaari 11.00 17.00  

Reittiliikenne kulkee päivittäin, eikä varausta tarvita! Hinnat 14€/suunta/aikuinen, 5€/suunta/lapsi.
Porosalmen laituri: Lomakeskus Järvisydän, Porosalmentie 313, 58900 Rantasalmi.

Taksiveneellä:
Porosalmen laituri - Linnansaari 12,50€/suunta/aikuinen (Linnavuori, Linnansaaren pohjoispää, josta polkua pitkin voi kävellä eteläpäähän)
Porosalmen laituri - Sammakkoniemi 15€/suunta/aikuinen (Linnansaaren eteläpää)
Porosalmen taksivene Jari Heiskanen 040 5560119
Veneessä voi kuljettaa polkupyörän tai lastenrattaat, kysy maksua kapteenilta

Taksiveneet (myös sightseeing-risteilyt):
Jari Heiskanen - 040-556 0119
Saimaaholiday Oravi - 015-647 290
Pertti Paldanius - 050-331 8976

Tilausristeilyt:
Vesa Nissinen - 0400-258 331 (kuva oikealla)

Linnansaarilaiva (ryhmille):
Saimaaholiday Oravi - 015-647 290


*****************************************************************************************************************

PÄÄSAAREN PALVELUT


Vuokrattavat majoitusaitat 45€/vrk/aitta (5kpl) -varaukset ja tiedustelu Saimaaholiday Oravi 015-647 290

Sauna  - 12€/hlö  15€/tunti/perhe  30€/tunti/ryhmä -varaukset ja tiedustelut Saimaaholiday Oravi 015-647 290

Kioski 24.6 - 13.8.2011; pikkupurtavaa, kahvia, virvokkeita, makeisia, kalastuslupia, karttoja, matkamuistoja yms.

Kanootti- ja soutuvene vuokraus - Saimaaholiday Oravi 015-647 290

Telttailu Sammakkoniemessä 7€/yö/teltta

Keittokatos ja nuotiopaikat omatoimiseen ruuanlaittoon

Maksullinen pienvenelaituri, 7€/yö

Ryhmille ruokailu- ja ohjelmapalvelut tilauksesta - Saimaaholiday Oravi 015-647 290


*****************************************************************************************************************

NÄHTÄVYYDET 


Pääsaarella on viitoitettuja retkeilypolkuja (7 ja 5,5km) ja luontopolku (2km). Pisin saarta kiertävä polku käy Linnavuorella: Korkealla, n. 30m järven pinnan yläpuolella kohoavalta kalliolta on hienot näkymät ympäröivään maisemaan.

Vanhoja kaskimaita; Haukiveden saarilla on kaskettu 1600-luvulta lähtien. Kaskikauden jäljiltä saarissa on ikääntyviä valoisia lehtimetsiä. Niissä elää lahoavaa lehtipuuta vaativaa lajistoa, muun muassa valkoselkätikka. Linnansaaressa on lehtimetsistä poistettu paikoitellen kuusta. Kuusen poistolla kuten myös uudelleen aloitetulla kaskeamisella luodaan elinympäristöä unhanalaisille lehtimetsien asukkaille.
Linnansaaren pääsaarella poltettiin ensimmäinen kaski vuonna 1993. Tavoitteena on kasketa joka vuosi pieni ala torpan ympäristössä ja palata ensimmäiselle kaskelle 35-40 vuoden kuluttua.

Torppa; Linnansaaren torpan pihapiirin pienimuotoinen maisema on valtakunnallisesti merkittävä perinnemaisemakohde. Torppaan pääsee tutustumaan myös sisälle ja ovet ovat aina avoinna. Sammakkoniemestä torpalle vie hyväkuntoinen leveä polku (myös rattaat) 500m. Torpan läheisyydessä myös lempeät lampaat laiduntavat kesäisin ja varsinkin pikkuväki pitää niiden touhujen seurailusta!

*****************************************************************************************************************

INFOA , VÄLINEITÄ JA SUUNNITTELUA

Vinkit, neuvot ja välineet retkellesi kansallispuistoon antavat useat ammattitaitoiset yritykset.

Välinevuokraus ja info:
- Finntrek, Enho Elina, Ohitustie 7, 050-545 0294
- Lomakeskus Järvisydän, Nöyrä Renki, Porosalmentie 313, 020 7291 760
- Saimaa Holiday Oravi, Kiramontie 15 (Oravi), 015 647 290
- Luontokeskus Oskari, Ohitustie 7, 020 564 5916

*****************************************************************************************************************




 

 
 
 
Copyright © Rantasalmen Matkailu ry 2012 Designed by: Blue FinnMedia